David Smallin keilahalliketjun sponsoroima toinen PBA turnaus kantaa nimeä PBA David Small’s Kokomo Championship. Kokomo on, paitsi Beach Boysin hieno laulu, myös kaupunki Indianan pohjoisosassa, jossa turnaus keilataan. Siitä siis nimi. Kilpailu on kiertueen pienimpiä, mukana on vain 64 keilaajaa.

Se kuuluu Storm Cup kisaryppääseen, kuten Smallin viimeviikkoinen kilpailukin. Kaksi muuta osakilpailua keilataan myöhemmin keväällä. Pelitapa kaikissa on samanlainen. Ensin keilataan kaksi kuuden sarjan karsintapeliä yhden päivän aikana ja joukko karsitaan 24:ään. Seuraavana päivänä nämä keilaavat neljä sarjaa lisää ja 16 miestä menee jatkoon. Sitten pelataan kaksi kahden sarjan blokkia, joilla joukko vähennetään ensin kahdeksaan ja sitten neljään, jotka lopuksi keilaavat porraspelin. Koko kisa keilataan siis kahdessa päivässä.

Heritage Lanes keilahalliin oli ajettu PBA:n Bear hoito, joka on 41 jalkaa, vajaat 14 metriä, pitkä. Ei pitkä, ei lyhyt, mutta hankalalta näytti. Oikeakätiset aloittivat keilaamisen pääasiassa reaktiivipalloilla kolmosnuolen tienovilta. Vasuritkin lähtivät liikkeelle yllättävän korkealta, kakkosen tienovilta, jopa ylempää. Hyvinkin pian pelipaikka nousi ylös, mm. Jason Belmonte ja Michael Tang keilasivat viitosmerkistä jo kolmannen sarjan alussa. Ja jo tuon sarjan lopussa Belmo veteli kuutosmerkin kautta. Pari viimeistä sarjaa oli aika metkaa seurattavaa, lähes koko porukka heitteli palloja radalle 6-7 merkkien kautta. Joiltain tuo sujui, kaikilta ei. Ailahtelua tuli valtavasti, 50-60 pisteen sarjaeroja peräkkäisissä sarjoissa tuli monta. Paras taisi olla Tom Daughertyn 185-269 sarjoissa 11 ja 12. Radat eivät antaneet mitään anteeksi, reikiä tuli aivan valtavasti, ja isoja sellaisia. Kun tulee paljon reikiä, tulee paljon reikäpaikkojakin. Illan viimeisessä sarjassa EJ Tackett paikkasi seiska-kympin ja sai ansaitut hurraat sen päälle. Tackett oli siinä vaiheessa toisena, ja sillä sijalla pysyikin, mutta tuohon sarjaan reikiä tuli muitakin, kaikkiaan viisi ja tulosta vain 153. EJ heitti viimeiset ruudut viitosmerkin yli, ja tarkoitan yli. Hän irrotti pallon vasemman rännin päällä ja se lensi ilmassa, lähes metrin korkeudessa, reilusti tähtäysnuolten yli, viisi-kuusi metriä. Tuossa taisi olla hieman mielenosoitusta ja turhautumista mukana. Samalla rataparilla Englannin Dom Barrett keilasi kuutosmerkistä heittämällä pallon ilmassa nuolille saakka. Samanlaista menoa näki joka radalla. Myös vasurit nousivat ylös, Matt Sanders pelasi lopussa nelosen ja viitosen välistä. Yksi erikoisuus oli Ronnie Russellin avaus, jolla hän otti täydestä pakasta pois vain keilat 6 ja 9. Sen hän paikkasi, eli ruutuun merkittiin 2/. Ja niin päin pois.

Haastavista oloista huolimatta Belmonte pelasi hyvin, ensimmäiseen blokkiin 1416 (keskiarvo 236) ja toiseen 1405. Hänen yhteistuloksensa 2821 antoi hänelle 131 pisteen johdon ennen toisena olevaa Tackettia. Tuo ero repesi käytännössä viimeisessä sarjassa, siinä Belmo teki 246 EJ:n 153 vastaan. Kolmatta tilaa pitää englantilainen Richard Teece tuloksella 2660. Karsintarajaksi muodostui 2503 (208,6), jonka kirjasi Kristopher Prather.

Pelit jatkuvat viideltä iltapäivällä Suomen aikaa, juuri sopivasti Pekingin kisaruljanssin päälle.

 

Teksti: Pekka Korpi